Pitkäjänteisyydestä II

Lähes kaksikymmentä vuotta sitten minulle kävi niin, että ryhdyin harjoittelemaan kyudoa, japanilaista jousiammuntaa. Jäin saman tien kiinni, vaikken ollut koskaan ollut kiinnostunut mistään urheilusta, enkä edelleenkään ole. Kuitenkin käyn jatkuvasti ampumassa pilkkaan, tai siitä ohi. Nytkin olin koko viikonlopun ampumassa. Näin parinkymmenen vuoden harjoittelun jälkeen saan ehkä puolet nuolista osumaan tauluun, hyvänä päivänä kolme neljästä. En kuitenkaan ole kokonaan heittänyt toivoani lajin turhauttavuudesta huolimatta. Ehkä tästä kahdenkymmenen vuoden kuluttua ne loputkin nuolet ovat taulussa. Tai ainakin ammun ne paremmin ohi kuin nyt.

Kyudossa pyritään tietenkin osumaan maalitauluun, muutenhan ampumisessa ei olisi mitään mieltä. Osumisen on kuitenkin oltava tulosta oikeasta tekniikasta. Oikea ammuntatekniikka on pitkän harjoittelun takana, koska jousi itsessään on hyvin yksinkertainen, oikeastaan pelkkä kaari, ilman vakaajia, tähtäimiä tai muuta ylimääräistä. Ampuja toimii itsessään tähtäimenä, hän tähtää koko ruumiillaan, sekä staattisesti että dynaamisesti. Tasapainoinen laukaus lähettää nuolen maalitauluun.

Mainokset

One comment

  1. Juhana

    Siinä se on; pähkinänkuoressa 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: