Dreijaaminen on kivaa

En ole koskaan kyennyt tekemään mitään järkevää tai kaunista puusta, se hangottelee vastaan, käyttäytyy huonosti ja itsepäisesti, vaatii hyviä ja kalliita työkaluja  ja on lohduttoman anteeksiantamaton materiaali. Savi sen sijaan antaa mielellään anteeksi, muotopuoleksi lerpsahtaneen teelmän voi aina leipoa takaisin omaksi raaka-aineekseen ja tehdä uudelleen. Se on vain savea, joka kuitenkin heti ensikosketuksesta rupesi pelkissä käsissä luonnostaan, aivan ilman minkäänlaista väkinäistä yrittämistä, taipumaan hämmästyttävästi kaikenlaisiksi käyttöesineiksi, kupeiksi ja kulhoiksi, pulloiksi ja purkeiksi ja ennen kaikkea uurniksi ja teekannuiksi. En tiedä, miksi uurnat ovat niin kiehtovia, ehkä siksi, että ne ovat perusastioita tuhansien vuosien takaa. Niihin voi säilöä sokeria, suolaa, jauhoja, tuhkaa, perunoita, karamelleja tai faaraoiden sisälmyksiä. Ei sillä, että niille kaikille olisi jotain järkevää käyttöä, mutta ei pidä kysellä, miksi, jos päämääränä on opetella dreijaamaan uurna. Teekannulle on ehkä enemmän käyttöä, mutta kuka tarvitsee enempää kuin yhden teekannun? Tai kuka oikeastaan tarvitsee enempää kuin yhden uurnan?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: