Ennenvanhaan

Tällä viikolla työnkuva on ollut tavallistakin antiikkisempi, olen työskennellyt dagerro-, ambro- ja panotypioiden kanssa. Siis niiden ensimmäisten valokuvien, joita harvakseltaan esiintyy arkistoissa, ja jotka on otettu joskus 1800-luvun puolimaissa. Tämä taas tarkoittaa tietenkin sitä, että kuvissa olevat ihmiset ovat syntyneet 1800-luvun alussa, jotenkin hiuksianostattavasti jopa 1700-luvun puolella. Maalauksen esittämä ihminenhän – miltei miltä vuosisadalta tahansa – on aina jotenkin kuvitteellinen hahmo, mutta valokuvan esittämä henkilö on aivan toisella tasolla todellinen, ainakin joskus ollut todella olemassa.

Mitä mahtavat miettiä nuo dagerrotypistin jähmettämät ihmiset, jotka juuri ensimmäistä kertaa elämässään pääsevät todistamaan valokuvauksen ihmettä jossakin Euroopan suurkaupungissa, ennen kuin muoti on ehtinyt levitä Suomeen? Valokuvaaminen ei ole jokapäiväistä, jokahetkistä räpsimistä, vaan tapahtuma, jota varten varakkaimmat pukeutuvat parhaimpiinsa, lähtevät ehkä erikseen sovitusti valokuvauttamaan itsensä, istuvat aikansa jäykkinä nojaten kättään ateljeen pöytään ja päätään takanaan olevaan telineeseen ja tarttuvat hopealevylle ainutkertaiseksi kouriintuntuvaksi muistoksi itsestään juuri tuona hetkenä.

Ei siitä kuitenkaan niin kovin pitkää aikaa ole. Valokuvauksen historia on kovin lyhyt: ehkä kuutisen opettaja- ja oppilaspolvea. Pienellä kaivamisella valokuvaajan on mahdollista löytää koko ketju omasta opettajastaan aina Louis-Jacques-Mandé Daguerreen ja edelleen Nicéphore Niépceen asti; siihen kesäiseen päivään vuonna 1826, jonka Niépce piti kameraa auki ikkunallaan ja sai ensimmäistä kertaa maiseman vangittua pysyvästi bitumilla käsitellylle pellinpalalle:

http://www.hrc.utexas.edu/exhibitions/permanent/wfp/

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: