Pesto

 

Jotenkin tähän blogiin kirjoitellessani olen ajatellut, etten viitsisi millään valittaa kaikista asioista, vaikka valitettavan usein tästä maailmasta valitettavaa löytyykin. No, toteanpahan vaintällä kertaa, että on ihan mukavaa, että suurempienkin valmistajien ruokapurkkeihin on painettava, mitä se oikeasti sisältää. Saamme siis ihmetellä ruokavaliomme monipuolistumista. Juuri tässä päivänä muutamana valtakunnallisen päivälehden jutussa isoäideillä ratsastavista ruoantuottajista muutaman leipätehtaan markkinointipäällikkö tai joku – siis aivan muu kuin leipomossa työskentelevä leipuri – kertoi bambukuidun olevan aivan olennainen ja normaali osa jokapäiväistä leipäämme. Toivottavasti ne kuidut tulevat jostain muualta kuin niistä ostamistani käyttökelvottomista sukista, jotka välittömästi luovuttivat bambukuitunsa mustina tukkoina varpaanväleihin ja pitkin lattiaa.

Tämänkertaiseen asiaan: Pestokastike, tuo yksinkertaisten yksinkertainen herkku, valmistetaan – kuten tunnettua, se ei ole mikään salaisuus – oliiviöljystä, basilikasta, juustosta, pinjansiemenistä ja valkosipulista. Suolataan maun mukaan. Jos ihminen sitten menee sinne ketjumarkettiinsa ja haluaa oikein italialaisessa tehtaassa tehdyn aidon, oikean pestopurkin, mitä sen etiketissä lukee:

”Kananmunan ja muiden kuorellisten hedelmien jäämiä.”

Voi ihmisen käsi! Sianruokaako sinne purkkiin on tungettu? Vai mitä hedelmiä ovat kananmunat? Olikos tämä kasvisruoka nyt kun kananmuna on laskettu hedelmäksi? Mitenkäs juusto? Ei sillä että sillä olisi väliä, ovathan kananmunat ihan hyvää ruokaa. Ja hedelmätkin… ei siinä kyllä sanota, mitä hedelmiä. Litsejä? Kookospähkinöitä? Toivottavasti kuitenkin jotain, minkä minäkin lasken syömäkelpoiseksi, vaikka lähes kaikkiruokainen olenkin.

Mainokset

3 comments

  1. Päivitysilmoitus: Kulutusjuhla » Valmispestossa “Kananmunan ja muiden kuorellisten hedelmien jäämiä”

  2. Kontsa

    Halpispestoahan tuo on, mutta ei kai tuo nyt noin vaikeaa voi olla? Pestossa voi olla kananmunaa tai maapähkinää sellaisia määriä, että se voi aiheuttaa oireita allergisille. Sitä tehdään koneilla joilla on käsitelty kananmunia, cashew-pähkinöitä on todennäköisesti varastoitu niin että sekaan on voinut tulla muita pähkinöitä (kääntäjä ei nyt ole ollut oikein kärryillä, mutta selväksi norjaksihan tuo lukee).

  3. Janne Rentola

    No, sitä vaikeuttahan minäkin tässä ihmettelen. Pesto on aika halpaa ruokaa, mutta silti sitä yritetään valmistaa vielä halvemmalla. Joissakin purkeissa on täytteenä perunaa, joissakin pähkinöitä, cashew- tai muita. Mitään pähkinöitä siellä ei tarvita. Pestoa voi ihan yhtä helposti valmistaa kunnon raaka-aineista koneilla, joilla ei ole käsitelty muuta, kyse on vain ahneudesta. Ja selväksi norjaksihan tuossa lukee että munien ja muiden pähkinöiden jäämiä. Jos kananmuna ei ole hedelmä eikä pähkinä, niin ainakin firma voisi pistää osan voitoistaan edes kunnon käännöksiin, etteivät vaikuttaisi myös tyhmiltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: