Mätäkuun juttu

Aina joskus tulee katseltua jotakin niinsanottua iltapäivälehteä, varsinkin kun niitä tapaa lojua lounaspaikkojen pöydillä. Mikä on tietenkin hyvä, koska jos lounaalle lähtiessä olikin nälkä, yleensä iltapäivälehden lukeminen hävittää ruokahalun, jolloin ei tule syötyä liikaa. Näiden kahden ”kilpailevan” iltapäivälehden, jotka kilpailevat lähinnä ylenpalttisella huonoudellaan, niinsanotusta journalistisesta linjasta voisi olla enemmänkin sanottavaa, mutta haluaisin tässä kiinnittää huomiota niiden käsittämättömään tapaan käyttää valokuvia. Usein näkee, miten jo etusivulle on painettu jonkun isomman, yleensä mitäänsanomattoman ja suttuisen kuvan (omakotitalo, tie, metsä) päälle pieni, kehystetty kasvokuva tuntemattomasta henkilöstä. Kuvan kasvot on käsitelty tunnistamisen ehkäisemiseksi niin, että kasvojen sijasta kuva esittää erivärisiä laatikoita. Jos tosiaan halutaan, että ihmistä ei kuvasta tunnista kauempaakaan katsellen tai silmiään siristämällä, on laatikoiden oltava suhteellisen krouvia tekoa. Mitä tällaisella kasvokuvalla halutaan sanoa? Että toimitus on juonitellut haltuunsa kuvan, joka esittää jutun ”syyllistä” tai ”uhria”? Tai että toimituksella on hallussaan kuva, joka esittää ihonvärisiä laatikoita? Voisiko mahdollisesti käyttää kuvaa, jonka sisältö olisi niin tarkkaan salattu, että siinä olisi vain yksi beige pikseli? Vai voisiko tosiaan kuvitella, että jätettäisiin se painomuste tuhlaamatta kun kuvasta on kuitenkin hävitetty sen olennainen sisältö ja sen kautta merkitys? Hakematta tulee mieleen japanilaisen hotellin televisiosta tullut pornoelokuva, jonka “näyttelijöiden” sukupuolielimet oli tuhrattu piiloon. Erikoinen ratkaisu, kieltämättä. Jalkapallo-ottelustakin voisi tuhrata pallon kokonaan häviksiin, ja formuloista ne autot.

Olisihan se paljon komeampaa salata sitten kunnolla kun salaamaan ryhdytään. Nyt ei kyllä tunnista kuvan henkilöä.

Ennevvanahaan tavattiin muuten käyttää ihmisen silmien yli meneviä mustia palkkeja, ja ne, jotka ovat taittaneet lehtiä klippa och klistra -menetelmällä, tietävät, miksi. Huhuttiin, että lehden arkistossa saattoi olla toimituspäälliköstä tällainen ylivedetty kuva, joka kaivettiin esille keskikesän hiljaisimpaan aikaan ja varustettiin esimerkiksi otsikolla ”Onko tässä Kyllikki Saaren murhaaja?” No eipä, ei tainnut tosiaan olla sillä kertaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: