Siellä jossain liikkuu vapaana / Kyllikki Saaren murhaaja

 

No vielä siitä mätäkuusta, joka on tietenkin käännösvirhe ja liittyy siihen, miten Sirius näkyi Egyptissä siihen maailman aikaan, kun vielä uskottiin tähtien vaikutukseen ihmiseloon. Koiranpäivät siis. Sattui nimittäin kerran kauan sitten niinkin, että filmilleni tarttui Kyllikki Saaren murhaaja. Ja jos joku ihmettelee, kuka se sitten oli, niin katsokaa vaikka kuinka paljon siitäkin tyttöparasta on kirjoitettu internetissäkin, jota sentään ei ollut edes keksitty silloin, kun Kyllikki lähti polkupyörineen kohti kotia, mutta päätyi suohon kasvot murskana ja ilman housuja. Koskaan ei oikeasti, tai ainakaan virallisesti, selvinnyt, kuka tytön tappoi. Mutta siinä se pahus vain hymyilee ivallisesti popliinitakissaan, kuuluisa tuntematon murhamies. Nykyäänhän tämä olisi jäänyt kohtuullisella varmuudella kiinni teostaan, jos ajattelee uusia tutkimusmenetelmiä kuitu- ja DNA-tutkimuksineen, tai sitten tutkimus olisi saatu sössittyä kuten tämä ei suinkaan kuudenkymmenen vuoden takainen Ulvilan tapaus, missä sentään ruumis makasi tuoreeltaan näkyvillä omassa talossaan, kun poliisi tuli paikalle, ja josta ei ota pirukaan selvää enää. Mutta mietitäänkö vielä kuudenkymmenen vuoden päästä, tappoiko tämä mies Jukka S. Lahden? Ehkä mätäkuussa 2072.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: