Aikamatkalla, jälleen

 

En ole koskaan pitänyt itseäni luontokuvaajana sen kummemmin kuin erityisesti minään muunakaan kuvaajana, keräänpähän vain kaikenlaisia näkyjä, ihmisen jotenkin aikaansaamia tai ihmisestä riippumattomia. Puutarhaan eksyvät hyönteiset ovat yksi laiskan kuvaajan lempikohteita, eläimet tulevat kuvaajan luo eikä niitä tarvitse väijyä viikkokausia naamiokojussa, josta mötkän haisu on johdettu erityisjärjestelyin elukoiden tavoittamattomiin ja kuitenkin aina on huolena tulla pidetyksi haaskana oikean haaskan sijaan, joko eläinten tai paikallisen metsästysseuran mielestä. Ja jos kasveja kuvaa, nehän eivät edes pääse karkuun. Parhaassa tapauksessa kohde on kuin oheinen korento, ällistyttävän näköinen mutta mutkaton otus, joka pingahteli takaisin iiriksien (niin niin, niiden suosikki-iiriksien) siemenkotiin vasta kun oli taas ilmaan päässyt. Mitä lie sitten asioikseen toimittanut. Sen sijaan, että se olisi hävinnyt siinä siunaamassa kun hain valokuvauskonetta (ei minulla sentään aina ole sitä mukana, pihatöissä nyt kuitenkaan), istuskeli se kaikessa rauhassa edelleen hirviömäistä päätään nuljautellen. Kävin jopa vielä hakemassa makron, pieni otus päästi tuohon kahdenkymmenen sentin päähän ja täytti koko ruudun ihan itsensä kokoisena, poseerasi oikein. Meinasi vissiin että meikämannen esi-isät toimivat tällä konseptilla jo silloin kun nisäkkäistä ei ollut vielä kuultu edes huhuja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: