Sä et oo tarpeeks zen.

Sunnuntaiaamuna tulin taas pukeutuneeksi hameeseen, ampuneeksi jousella ja siinä samalla toimineeksi jonkinlaisena opettajana vähemmän ampuneille. Maailman nautinnollisimpia asioita, nähdä miten opetus menee perille. Kun joku tulee pyytämään neuvoa ja pystyy antamaan oman vähäisen tietämyksensä perusteella jotain osviittaa siihen, mihin suuntaan olisi pyrittävä. Usein tulee syyllistyttyä siihen, että neuvoo pyytämättä, kun näkee toisen kamppailevan jonkun asian kanssa, mutta usein saa myös palkinnon siinä, että näkee edistystä saman tien. Kyudo on vaikea laji, vaikka se näyttää yksinkertaiselta. Se, että oppii käyttämään koko vartaloaan sekä tähtäimenä että voimanlähteenä kestää kauan, minkä takia kyudon harjoittaja oppii oppimisesta hyvin paljon. Kyudon opettaminen on myös hankalaa, ja opettaja oppii opettaessaan paljon sekä oppimisesta että opettamisesta. Opetuksessa käytetään usein mielikuvia, joista toiset ovat selkeitä, joidenkin merkitys saattaa olla hämärtynyt vuosisatojen myötä tai on alunperinkin ollut tarkoituksellisesti hämärä, etteivät hyvän jousiammunnan salaisuudet olisi levinneet. Onko vasemman käden oltava vauvan käsi, merimetson kaula tai siistissä nipussa kuin uusien syyskimonojen kauluskäänteet? Toiset ihmiset oppivat mielikuvien avulla, toisille täytyy selittää voimavektoreita ja eritellä lihasten ja luiden toimintaa hidastettujen filmien avulla. Joitakuita on helpompi opettaa, he imevät opetusta kuin sieni ja tekevät saman tien mitä sanotaan, käsittävät (sananmukaisesti) tarkoituksen välittömästi, useimmille varsinainen opetus ei tunnu menevän lainkaan perille, vaan heidän on taisteltava itsensä (ja opettajan) kanssa, ymmärrettävä oman ruumiinsa kautta, miksi asiat on tehtävä niin kuin ne on tehtävä. Vähitellen, kantapään kautta nimenomaan. Opettajan on yritettävä soveltaa keskiaikainen tekniikka kunkin ampujan luonteeseen ja ruumiinrakenteeseen sopivaksi ja päin vastoin, otettava opetuksessaan huomioon ampujan fyysiset ominaisuudet.

Viimeksi tuli mieleen, että voisi tästä lähtien sanoa pelkästään ”Sä et oo tarpeeks zen” aina kun joku tulee kysymään ihan mitä tahansa neuvoa. Kaikkiin kysymyksiin aina sama vastaus. Kyudollahan ei oikeasti ole zen-buddhalaisuuden kanssa sen enempää tekemistä kuin Wittgensteinilla ja koripallolla. Kysymys vain tulee aina esiin, kun ihmiset tulevat katsomaan harjoituksia tai aloittavat kyudon. Parasta olisi itse kunkin lukea Eugen Herrigelin kuuluisan kirjan ”Zen ja jousella ampumisen taito” sijasta Shooji Yamadan ansiokas artikkeli aiheesta:

http://nirc.nanzan-u.ac.jp/publications/jjrs/pdf/586.pdf

Tai laajemmin koko kirja ”Shots in the Dark: Japan, Zen, and the West”, jossa ”zen-jousiammunnan” lisäksi ruoditaan ”zen-puutarhojen” syntyä. Halveksimatta mitenkään itse zeniläistä filosofiaa.

Paras zen-opetus, minkä olen tähän mennessä kuullut, on ”Älä höpötä zenistä.”

Tuossa kuvassa – ja sen ulkopuolella – on muuten joukko Japanin ulkopuolisen maailman parhaita kyudokoita. Ei uskoisi.

Advertisements

2 comments

  1. Leif Bagge

    Vain Zenillä on jotain tekemistä Zenin kanssa. Mutta 1600 luvun Japanissa sotaherrat juttelivat Zen-mestereiden kanssa bushien heikosta harjoitusinnosta ja muutenkin rappioituneesta moraalista. Silloin sotaherrat saivat ohjeistukseksi ottaa Zenin osaksi jokapäiväisiä harjoituksiaan. Idea oli lähtöisin Boddhidarmasta, joka jossain vaiheessa älysi, että liikkeen suorituksen taso oli suorassa suhteessa tiettyyn mielentilaan. Tätä tilaa kutsutaan nimellä Mu. Sen saavuttaminen ei ole helppoa mutta kun sen, sanoisinko, hallitsi, oli tasapainoinen, harmoninen ja kaupanpäällisenä tappokone (jos se sikseen meni). Ympäämällä tätä Liikkuvan Prajnan periaatetta mihin tahansa tekemiseen, kuten kukkien järjestämiseen, origamiin, budo-lajeihin saatiin aikaiseksi jotain, joka oli paljon enemmän kuin ko. lajit sellaisinaan. Kyudo oli yksi tällainen laji. Inagaki sensei sanoi, kertoessaan kanadalaisen psykologin, kuullosti ihan Michaelilta, oivalluksista, että mitä enemmän tekee jonkin asian eteen, sen isompi on tyydytys (eli kasvava sisäinen tyydytys), Kun sen vei ohi kaiken tunnetun, ei voinut tietää tarkkaan mitä siellä oli. Inagaki-sensein mukaan ko. mahottoman hulppea fiilis, lähestyi Zenin Satoria. Inagaksi sanoi, jokainen voi valita itse haluaako hän ison vai pienen sisäisen tyydytyksen. ”Puheensa hän lopetti: Pyydän teitä lähestymään Satoria”. Mutta kuten sanot, ei jousella ampumisella ole mitään tekemistä Zenin kanssa.

  2. Niin, ei ainakaan enempää kuin minkään muun kanssa. Epäilen samoin, että jos mitä tahansa asiaa hierotaan tarpeeksi kauan tarpeeksi suurella innoituksella, päästään samaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: