Pimeydestä ja valosta

Kämppäni Pispalassa joskus 80-luvun lopulla. Valotusaika muistaakseni kahdeksisen tuntia. Kuu nousee jossain Näsijärven yläpuolella.

Kämppäni Pispalassa joskus 80-luvun lopulla. Valotusaika muistaakseni kahdeksisen tuntia. Kuu nousee jossain Näsijärven yläpuolella.

Uudessa Kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen juttu, jonka oli kirjoittanut Ilkka Malmberg. Otsikkona oli Pimeys. Siinä puhuttiin valokuvaaja Hannes Heikuran valokuvista ja Esko Valtaojan maailmankaikkeudesta, jos niin voi sanoa. Valokuvallehan pimeys on aivan ominaista, suurimmaksi osaksi ongelmallista, vaikeuksia aiheuttavaa (ei siis ”haasteellista”), mutta valokuvaaja voi käyttää sitä myös hyväkseen, kuten Heikura kuvissaan on onnistuneesti tehnyt. Jutussa puhuttiin myös pimeän pelosta, ja siitä muistin ihmisen, joka joskus kertoi päässeensä pelostaan eroon katsellessaan joitakin silloisia kuviani. Valokuvallahan on myös ominaisuus, jota ihmisellä ei ole. Sellaisessakin tilassa, jossa ihminen ei edelleenkään näe mitään, vaikka silmät olisivat tottuneet pimeyteen vaikka miten kauan, on fotoneja, jotka harvalukuisinakin risteillessään vaikuttavat valonherkkään materiaaliin. Todellista kaikennielevää pimeyttä, jossa näin ei tapahdu, on yllättävän vaikea saavuttaa muualla kuin maan uumenissa. Ajan kanssa kuva pimeydestä väkisinkin syntyy. Hämmästyttävästi kyllä pimeys näyttää aivan samalta kuin valoisa. Siellä ei ole hirviöitä eikä mitään muutakaan, vain ne samat tavarat mitä päivälläkin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: