Pitelee sadetta

Untitled_Panorama1

 

Heräsin taas lauantaiaamuna viittä vaille kuusi, kuten tavallista. Erikoista, miten ihmiselle voi kehittyä lähes minuutintarkka sisäinen kello samaan aikaan heräämiseen. Sataa, ja sitä samaa on luvattu seuraavaksi viikoksi. Voisi vaikka lukea jotain, mutta tällä kertaa kävi niin, että uutta luettavaa ei tunnu olevan. Lehdissä ja muualla puhutaan kesäkirjoista, ja tarkoitetaan lähinnä dekkareita, mitä ilmeisesti pidetään jotenkin kevyempänä kirjallisuuden lajina. Kuka hullu lukee dekkareita kesällä, virkeänä ja levänneenä? Talven pimeydessähän jännityskirjallisuutta pitää lukea, kun aivot eivät sen kummemmassa jaksa askarrella, vaan kaipaavat sopiviksi paloiksi pureskeltua valmisruokaa, elleivät peräti ihan hötöistä puppua. Kesällä pitää asettua varjopaikkaan riippumattoon tai sateisena päivänä parhaassa tapauksessa teepannun ja viltin kanssa verannalle korituoliin, avata joku klassikko ja syventyä siihen, kunnes torkahtaa, ja jatkaa sitten taas. Myös pitkällä, mannertenvälisellä lennolla, jossa ei ole muuta tekemistä kuin varpaiden kipristely, kunnon kirja on välttämättömyys. Klassikothan ovat klassikoita juuri siitä syystä, että ne ovat todella hyvää kirjallisuutta, jota on nautinto lukea. Josta tuli mieleen, että juuri eilen poiketessani kirjakauppaan näin, että A. H. Tammsaaren ”Totuuden ja oikeuden” viides, viimeinen osa oli julkaistu. Hyvä. Voin hyvin odottaa vaikka ensi kesään sen tulemista alennusmyyntiin, muutkin osat ovat löytyneet jostakin poistokorista kymmenenneksellä uuden hinnasta. Ehdin varmaankin lukea sen myös silloin. En usko, että Tammsaare välittää.

 

Tässä vaiheessa elämää tuota kirjallisuutta on päässyt kerääntymään sen verran, että hyllystä voi löytää jonkun helmen, jota ei ole nähnytkään viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen, ihmetellä, mistähän tuossakin oikeastaan oli kysymys ja lukea sen uudelleen ja ihmetellä, miten toisenlainen kuva kirjasta oli muodostunut parikymppisen aivoilla nykyiseen lukukokemukseen verrattuna. Kertymisessä on tietenkin myös huonoja puolia: Hyvälaatuisen antikvariaatin hyllyt muistuttavat liikaa omia kirjahyllyjä, joten niistä on vaikeata löytää mitään uutta. Ja jos löytää, niin onko se uutta vai onko se jo hyllyssä vai olenko joskus lainannut ja lukenut sen? Eikä siinä omassakaan hyllyssä ole enää liiemmälti tilaa…

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: