Pakkoraossa

Jag uar hela nattten.

Jag uar hela nattten.

 

 

Olin häissä, viikonloppuna, pitkästä aikaa. Morsian oli kaunis, sulhanen komea, vanhemmat liikuttuneita. Ruoka ja juomat olivat hyviä ja riittäviä. Häät olivat varsin suuret, suvut ja ystäväpiirit laajat. Niin laajat, että jopa minäkin olin mukana. Juhlissa ei jäykistelty, hääparin omaiset, ystävät, suvut, kaikki olivat halunneet järjestää ohjelmaa; ne, jotka halusivat soittaa, soittivat; ne, jotka halusivat laulaa, lauloivat. Pidettiin joitakin suhteellisen hauskoja ja erityisemmin rasittamattomia puheita, keskusteltiin tuttujen kanssa ja tutustuttiin muihin, vieraampiin. Tanssittiin, paljon ja mielellään. Suomen ruotsinkielisen väestönosan keskuudessa on nimittäin tapana, että juhlia järjestetään arjen vastapainoksi, siksi, että välillä olisi hauskaa. Ei velvollisuudentunnosta tai tavan vuoksi, hampaat irvessä pönöttäen, vaan ihan vain siksi, että juhlissa tapaa olla kivaa. Oli nähty vaivaa, otettiin vieraat huomioon jo etukäteen.  Oli hauska seurata, miten tämä kaikki vaikutti hämmästyttävältä siitä osasta pöytäseuraa, jolle suomenruotsalaiset juhlatilaisuudet eivät olleet tuttuja kuten minulle. Että noin vain voi näyttää, että pitää jostain ihmisestä niin paljon, että kiipeää lavalle ja soittaa huilua tai kitaraa ja mitä nyt kukin osaa, tai tekee runon tai laulun ihan vain silkasta hyväntahtoisuudesta, siksi, että tärkeistä juhlista tulisi onnistuneen hauskat. Eikä kenenkään tarvitse mennä synkkyyttään halkopinon taakse piiloon juomaan itseään tajuttomaksi, sen voi tehdä ihan julkisesti, ruokapöydässä, niin että muut voivat vähän katsoa perään että vesilasiakin täytetään. Etelä-Pohjanmaallahan tästä on tietenkin poikkeuksia, mutta siellähän häät eroavatkin hautajaisista vain siinä, että humalaisia on yksi vähemmän ja ruumita yksi enemmän.

 

Hauskanpidon mahdollisti aika pitkälle se,  että kaikki saivat ja saattoivat keskustella omalla äidinkielellään, jota muut ainakin jossain määrin ymmärsivät, vaikkeivät ehkä aina puhuneetkaan. Aika erikoista olisi ollut, että sukulaiset, ystävät ja työtoverit olisivat tulkanneet ajatuksiaan toisilleen vaikka sen ikuisen englannin kautta jossain Pernajan kirkolta luoteeseen. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, mikä siitä ruotsin lukemisesta tekee niin vastenmielistä ja sen pakollisempaa kuin muistakaan kouluaineista. Ruotsin lukeminen mahdollistaa sen, että kun rättäristä putoaa pakoputki Holmsundin ja Uumajan välillä, voi poiketa rautakauppaan kyselemään klemmaria, ja saa, mitä tarvitsee. Voi sitä ajatella niinkin, että voi mennä Åminneen tanssimaan ja kaapata nätin blondin jonkun Petalaxin raggarin nenän edestä ja vielä yrittää saada selvää, mitä se meinaa. Ei se sen kummempaa ole. Kyllä se aina pakkomatematiikan voittaa.

Advertisements

2 comments

  1. Helena

    Strålande 🙂

  2. Päivitysilmoitus: Seurantaa | O

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: