Valokuvauksesta

 

Tutut olivat kirjoitelleet listoja heihin vaikuttaneista kirjoista ja julkaisseet niitä Facebookissa. Rupesin ajattelemaan, mitkä kuvat ja kuvaajat ovat vaikuttaneet minuun ja tapaan, jolla kuvaan. Ehkä on ennemminkin niin, että tapa kuvata on ihmisessä, voi vain huomata, että tuo tai tämä kuvaaja tekee tai on tehnyt samanlaisia kuvia. Jopa niin samanlaisia, että jotkut aiheet voi hylätä, kun ne on jo kuvattu. Ilmeisesti ei kuitenkaan kaikkia, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan.

 ❖

 

Jos aloittaa vanhemmasta päästä (valokuvan historiahan on niin järkyttävän lyhyt, että kaikkien tekemiset ja keksinnöt tiedetään), Hippolyte Bayardin ”Omakuva hukkuneena” on tosi vaikuttava. Bayardhan keksi valokuvauksen – suorapositiivimenetelmän – itsenäisesti, mutta jäi Niépcen ja Daguerren (ja Talbotin, negatiivin keksijän) varjoon; kaikki innostuivat verrattoman tarkasta dagerrotypiamenetelmästä, kun Hippolyte-parka oli suostuteltu pitämään keksintönsä omana tietonaan. Eikä kahdentoista minuutin valotuksella voinut muka edes kuvata ihmisiä. Voipas, perkele.

Hippolyte Bayard

Hippolyte Bayard: Omakuva hukkuneena miehenä.

 

Keitäs sitten? Jacques Henri Lartigue, rikas pikkupoika, jolla aloitti kuvaamisen viime vuosisadan vaihteessa; lapsinero, joka keksi valokuvauksen seitsenvuotiaana ja kuvasi sen mukaisesti täysin estottomasti mitä tahansa: perhettä, leijanlennätystä, kissaa, tennistä, mäkiautoja, lentokonetta, tätejä, autokilpailuja…

 

Jacques Henri Lartigue

Jacques Henri Lartigue: ACF:n Grand Prix, 26. kesäkuuta

 

 

André (alkuaan Andor) Kertész. Toinen valokuvauken keksijä. Kompositööri, joka keskittyi olennaiseen.

 

André Kertesz

André Kertesz: Melankolinen tulppaani

 

Edward Weston. Nysväyksen jumala. Onko se nyt varmasti skarppi? On se.

 

Edward Weston

Edward Weston: Paprika n:o 30

 

Lewis Hine vastaan Arkadi Shaikhet. Voiko duunarin esittää samaan aikaan niin samalla, mutta niin eri tavalla, tarkoituksesta riippuen?

 

Lewis Hine

Lewis Hine: Voimalaitosmekaanikko työskentelee höyrypumpulla

Arkadi Shaikhet

Arkadi Shaikhet: Komsomolilainen ohjauspyörässä

 

Eadweard Muybridge (Edward Muggeridge) (valokuvaajat ovat tervettä porukkaa), piukahti liikkeen kuvaamiseen, kun ratkaisi kiistan siitä, ovatko hevosen jalat irti maasta yhtäikaa vai onko joku aina maassa kinni.

Eadweard Muybridge

Eadweard Muybridge: Hevonen liikkeessä

 

Josef Sudek. Ujo, yksikätinen sotainvalidi, joka ei ensimmäisen maailmansodan jälkeen kyennyt enää rehelliseen kirjansitojan ammattiin, vaan joutui elättämään itsensä  valokuvauksella. Lukuisia versioita aiheesta ”Studion ikkuna sateessa”.

 

Josef Sudek

Josef Sudek: Muna ja lasi

 

Lucien Clergue. Vettä ja hiekkaa. Muistaakseni 80-luvulla liikkui huhuja, joiden mukaan Clergue olisi väitellyt valokuvauksen tohtoriksi esittämällä neljäkymmentä valokuvaa. Pidän ajatuksesta, neljänkymmenen hyvän valokuvan ottaminen kestää hyvinkin pari vuotta. Useammat valokuvat eivät yksinkertaisesti ole hyviä.  On mielenkiintoista ja ymmärrettävää, että nykyään, kun kaikki osaavat valokuvata ja kaikki myös julkaisevat kuviaan internetissä, niitä myös kehutaan estoitta. Uskokaa pois, oikeasti valtaosa myös niistä hyviksi kehutuista on täyttä roskaa.

 

Lucien Clergue

Lucien Clergue: Rantakauraa Camarguessa

 

Manuel Alvarez Bravo ja Meksikon vallankumous.

 

Manuel Alvarez Bravo

Manuel Alvarez Bravo: Lakkoilevan työläisen murha

 

Diane Arbus opetti, miten epänormaalia on normaalius.

 

Diane Arbus

Diane Arbus: Poika ja lelukäsikranaatti

 

Duane Michals. Unien valokuvaaminen tarinana on täysin mahdollista. Se on jopa jotenkin valokuvaukselle ominaista, kuten haamut, enkelit, möröt ja monsterit. Sekvenssi on tässä kahdessa pystyrivissä, muuten:

 

Duane Michals

Duane Michals: Mörkö

 

 Arno Rafael Minkkinen. Harvemmin sitä näkee opettajansa nakkisillaan joka paikassa. Ei tosin todellisuudessa sattunut kohdalle. Mutta se tinkimättömän humoristinen tapa opettaa ja ottaa valokuvia. Kuulin jonkun joskus kysyneen Arnolta, mitä hän aikoo kuvata sen jälkeen, kun hän ei enää viitsi kuvata itseään. Vastaus oli “ehkä pieni kuppi kahvia olisi hyvä aihe.”

 

Arno Rafael Minkkinen

Arno Rafael Minkkinen: Omakuva

 

Kaikki ylläolevat kärsivät yhteisestä puutteesta, joka tietenkin on mustavalkoisuus. Voi, miksi Lumièren veljesten autochromeprosessi oli niin hidas ja kallis? Olemme menettäneet mustavalkoisuuden myötä niin paljon. Paitsi värikuvaprosessin myös elokuvan keksijöistä voi vetää historialinjan suoraan sekä Bayardiin (suorapositiivi) että Muybridgeen (elävä kuva).

 

Leon Gimpel

Leon Gimpel

 

Albert Kahn

Albert Kahn

Mutta mikä muu yhdistää näitä kaikkia? Hippolyte Bayardista en tiedä (mahtaako kukaan muukaan tietää?), mutta lähdetään hänestä uudelleen liikkeelle. Todellisuudessa omakuvia oli useita, ja ne näyttävät nykymaailmanaikaan jokseenkin tältä:

Hippolyte Bayard

Hippolyte Bayard

Mutta sitten asiaan. Lartigue kuvasi lisää tätejä. Ja värikuvia. Ja tätejä. Tai siis naisia, tyttöjä, mieluiten vähissä vaatteissa tai kokonaan ilman.

Jacques Henri Lartigue

Jacques Henri Lartigue

Jacques Henri Lartigue

Jacques Henri Lartigue

Kerteszin Arska oli kiinnostunut yllättäen samasta aiheesta.

André Kertesz

André Kertesz

Mutta mitenkäs tämä sitten..? Tietenkin photoshopattu:

André Kertesz

André Kertesz

… ja Weston…

Edward Weston

Edward Weston

… ja se Eadweard…

Eadweard Muybridge

Eadweard Muybridge: Hyppelehtivä

Jopa syrjäänvetäytyvä, kädetön Josef sai aikaiseksi muutaman ruudun näteistä tytöistä. Koska vain se, mikä on kaikkein olennaisinta, on tärkeää.

Josef Sudek

Josef Sudek

Puhumattakaan Lucien Clrguesta, joka naksahti myös aiheeseen. Mutta miten hienosti!

Lucien Clergue

Lucien Clergue

Yksi kaikkien aikojen suosikkikuvistani. Tätä voi miettiä toisenkin kerran, ei se kulu:

Manuel Alvarez Bravo

Manuel Alvarez Bravo: Hyvä maine nukkuu

Diane Arbusilla oli tietenkin toinen lähestymistapa aiheeseen.

Diane Arbus

Diane Arbus: Istuva mies

Duane Michals näyttää alla, mistä tässä kaikessa on kysymys, ellette ole vielä ymmärtäneet.

Duane Michals

Duane Michals

 

Ja Minkkisen omakuviinkin ilmestyi muuta porukkaa.

Arno Rafael Minkkinen

Arno Rafael Minkkinen

Ja se värikuvaprosessi? Kyllä, sitä tietenkin käytettiin heti sopiviin tarkoituksiin. Edelleen on mielenkiintoista, että alastomien ihmisten kuvien pitäisi olla mustavalkoisia ollakseen ”taidetta.” Ei se oikeasti niin ole.

41JObnyHUpL

Hillitöntä.

Mainokset

One comment

  1. Helena

    Wow..!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: