Puhelimen varressa

jalka

Vaikuttaisi siltä, että suoramarkkinointikieltoni on kulunut kolmen vuoden määräaikansa loppuun. Puhelin on taas alkanut soimaan mitä merkillisimmissä tarkoituksissa. Mikähän markkinapellein pirunkuri siinäkin on, ettei ihminen saa tukittua puhelintaan pysyvästi kaiken maailman tyrkyiltä. Luulisi olevan aika selvä asia, että jos ihminen ei kaipaa mainospuheluja ja muuta huijausta, ajatus on pysyvä eikä tilapäinen, eikä ainakaan itsestään raukeava, vaan tietoisesti purettava. Mutta eipä vain kuunnella ihmistä tässäkään asiassa. Kaiken huippuna soitteli vaan tässä viimeksi joku lupsakka kierrätyskaveri – mikähän siinä on, että soittelijoista suurin osa on spedeltä kuulostavia savolaisia – joka ei halunnut myydä mitään, vaan ostaa “vanhaksi menneitä ja pieneksi jääneitä kultaesineitä.” Voi ihmisen käsi! Tietenkin, jos minulle olisi jotenkin siunaantunut komerot väärälleen pikkuisen kulahtaneita kultaharkkoja ja puoliksi sulaneita kynttilänjalkoja, olisin riemusta hihkuen kertonut sen puhelimessa ensimmäiselle soittelijalle. “Juu, sen kun käytte hakemassa, eiköhän siitä pihalta löydy sen verran astaloa, että ovilasin saa rikki. Oltiinkin lähdössä lomille juuri. Pyyhitte sitten ronttoset päiväpeittoon.”

 

 

 ❖

 

Tiedoksi kiinnostuneille: Eipä ole tuota arvo-omaisuutta päässyt liikoja kertymään. Kirjoista ei juuri mitään divarissa saa, ja televisiokin on lankomiehen vanha. Kristallikruunun veisti vaimo ihan omasta päästään. Kynttilänjalat ovat messinkiä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: