Kompostityöläisten mietteitä

muoviroskaa

 

 

Järjestin kompostityöväelle virkistysiltapäivän, kuten on kuulunut tapoihini. Nuo vaatimattomat olennot epäilemättä tarvitsevat edes yhden päivän vuodessa, jolloin pääsevät pimeyden töistään raittiiseen ilmaan ja parhaassa tapauksessa lapioavusteiselle  lentomatkalle ja pomppimaan pitkin seulaverkkoa. Toivottavasti peukalonvahvuiset turilaantoukat eivät palelluttaneet itseään, koitin kyllä peitellä ne huolellisesti takaisin tuoreempien kompostihäkkien uumeniin. Kasiaisista nyt ei ole niin väliä, mutta älkää kertoko sitä niille. Muuta porukkaa ei juuri näkynyt, viileänpuoleista vielä. Joku koppis yritti väkisin kenkään, oli käsittänyt väärin päivän luonteen.

 

Noista kahdesta vanhimmasta häkistä tuli hyvän joukon toista läjää hyvälaatuista kompostimultaa. Tapaan kierrättää ruoka- siis lämpökompostorin tuottaman massan vielä lehtikompostin kautta, lämpökompostori tuottaa liian raakaa – ja useimmiten kosteaa – jätettä, joka soveltuu erinomaisesti usein kuivahkon lehtikompostorin ravinnelisäksi. Valmis multa on siis yhdistelmä, joka on syntynyt keskimäärin ehkä noin viidessä vuodessa. Mitä siivilään tarttui? Takaisin prosessiin lähtivät tietenkin ne kävyt, juuren- ja oksankappaleet ja osittain maatuneet laudanpätkät, jotka jatkavat maatumistaan. Yritin kerätä pois roskaa, siis sitä tavaraa, joka on joutunut kompostiin, vaikkei kuulu sinne. Minne se sitten kuuluu? Ei minnekään. Tällaista tavaraa ei yksinkertaisesti pitäisi valmistaa:

– Leikkikalumainen sulkapallo. Lennähtänyt ilmeisesti jostakin naapurista suoraan kompostiin.

– Mehupullon korkin kappale. Maito- ja piimäpurkkeihinkin on ruvettu ymppäämään muovinkappaleita korkeiksi. Sikamaista. Jokaista maatuvaa pahvitölkkiä kohden tulee maatumaton muoviroska, josta ei ole mitään hyötyä. Maitopurkki on itsesään aivan loistava keksintö. Nyt on sekin tärvelty.

– Hedelmämerkkejä. Nykyisin nämä ovat ilmeisesti paperia, olen ollut havaitsevinani. Kuka hitto keksi, että hedelmän kylkeen täytyy liimata tällainen muovilätkä? Vankilaan se ihminen.

– Karamellipaperi. Ei siis paperi, vaan ohutta muovia, joka ei hajoa koskaan, ja kun se hajoaa, se hajoaa silpuksi.

– Tunnistamatonta muovisilppua, pressunkappaleita, muovitettua rautalankaa, silikoninkappale, koristenauhoja, mehupillimäisiä putkenpätkiä, muovilaatta, jossa lähes lukukelpoista tekstiä.

Tällä kertaa ei löytynyt yhtään muovista ilotulitusraketin kärkikartiota. Toivottavasti siihenkin asiaan on kiinnitetty huomiota. Turhempaa muoviroskaa on vaikea hakea.

Nyt tämä kasa lähtee kaatopaikalle. Entä sitten? Viidessä vuodessa niille ei ollut tapahtunut mitään. Viidessäkymmenessä? Sitten minua ei enää ole, mutta muovisilppu jatkaa olemassaoloaan. Sata vuotta? Kaksisataa? Kaksituhatta?

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: