Työmies SÖI enonsa! Katso kuvat!

Viime aikoina on ollut jonkin verran puhetta siitä, minkälaisia kuvia sopii tai ei sovi julkaista. Onko oikein tai tarpeen näyttää ruumiita? Vallalla on ilmeisesti sellainen käsitys, että ”meidän” ruumiita ei saa näyttää, mutta ”niiden” ruumiita saa. Tässä yhteydessä tarkoitan kuolleita ihmisiä, elävien ruumiitahan näytetään jatkuvasti, joskin niidenkin näyttämisessä tuntuu olevan tabuja, liittyen joihinkin ruuminosiin ja -toimintoihin.

 

 

 

Edellisestä Heikki Aittokosken kirjoitus Helsingin sanomissa:

http://www.hs.fi/blogi/narrienlaiva/Lehtikuvat+joita+ei+julkaista/a1305837752844

 

Jälkimmäisestä Meeri Koutaniemen kuvat ja Anu Nousiaisen juttu samassa mediassa:

http://www.hs.fi/datajournalismi/Hetki+ennen+silpomista++suomalaiskuvaaja+todisti+kahden+tytön+ympärileikkausta+Keniassa/a1305766700849


 

 

Minusta on niin, että yleisjournalistisessa julkaisutoiminnassa saa käyttää järkeä, mikä tosin on usein liikaa toivottu. Kuvilla voidaan tuoda selkeästi esille sellaista todellisuutta, jonka teksti vieraannuttaa. Jos asian kannalta on tarpeen näyttää, mistä on kysymys, julkaistaan. Jos taas pyritään hätkähdyttämään vain hätkähdyttämisen takia, ollaan vailla moraalia, iltapäivä- ja muiden skandaalilehtien tasolla.

 

 

 

Näitä katsellessa tuli mieleen poliisin julkaisema teos “Teknisen rikostutkinnan vuosisata – valokuvia matkan varrelta”, jossa on runsaasti vanhoja, poliisin erilaisiin tutkimuksiin ottamia valokuvia. Hienoja otoksia muuten, usein vaikeissa oloissa kömpelöllä kalustolla aikaansaatuja. Erityisesti liikutti kuva tapetusta nuoresta naisesta, joka oli löytynyt jostain huoneistosta. Lainaan teosta:

 

 

”Maanmittarikokelas ilmoitti aamulla 25.5. 1930 poliisille, että hänen vaimonsa oli tehnyt yöllä itsemurhan. Isäntä oli edellisenä yönä nauttinut asunnossa muutamien vieraittensa kanssa väkijuomia, mutta toisessa huoneessa ollut vaimo ei ollut osallistunut juhlintaan. Vieraiden poistuttua aamuyöllä mies oli löytänyt vaimonsa kuolleena.

Poliisi alkoi jo rikospaikalla epäillä miestä vaimonsa murhasta, sillä rouva löydettiin asunnon lattialta riisuttuna ja raa’asti pahoinpideltynä. Ruumiinavaus osoitti, että kuolinsyynä oli kuristamisesta aiheutunut tukehtuminen, mutta toisaalta myös Lysol-myrkytys oli edesauttanut kuolemaa.

Pariskunta oli avioitunut puoli vuotta aikaisemmin, mutta heidän elämänsä oli ollut onnetonta: mies oli koko tämän ajan ollut työttömänä, viettänyt juopottelevaa elämää ja pahoinpidellyt raskaana ollutta vaimoaan. Mies sai murhasta kuritushuonetuomion, jota hän kärsi Helsingin keskusvankilassa. Toinen vanki surmasi miehen huhtikuussa 1933 lyömällä tätä suutarinveitsellä kaulaan vankilan kirjapainossa.”

 

Image

 

Tuohon aikaan, jolloin sekä tekijöiden että uhrien nimet ja ammatit julkaistiin seuraavan päivän lehdessä, ei olisi tullut kuuloonkaan julkaista sanomalehdessä tällaista valokuvaa. Kuvaa ei tietenkään ollut edes tarkoitettu koskaan julkaistavaksi, vaan pelkästään poliisin omaan tutkimuskäyttöön. Siitä huolimatta nuoren rouvan lähes alaston ruumis oli häveliäästi peitetty. Jotenkin lohdullista kuvitella, miten tuona nykyistä huomattavasti väkivaltaisempana aikana ties mihin tottunut kuvaaja oli ottanut huovan ja peittänyt ruumiin ennen dokumentointia, tai ehkä kollega oli sanonut ”Heitä nyt edes joku filtti sen päälle.” Jotenkin tuo näyttää enemmän poliisin huovalta kuin asunnon sisustukseen sopivalta. Tai ehkä tilanne tosiaan oli tämä kuvaajan tullessa paikalle.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: