Joukkomurhan psykologiaa

_DSC3799

 

Olin nokosilla sohvassa, käsi pään takana, kuten aika usein. T-paidan hihaan putosi ampiainen, joka pisti minua välittömästi kainaloon. Ampiaiset ovat olleet viime aikoina muutenkin rasittavia, pyörineet yleensä häiritsevästi ympärillä aina, kun on yrittänyt syödä tai juoda kahvia terassilla. Vaikka suhtaudun varsin suvaitsevasti muuhun eläinkuntaan, ampiainen on sellainen otus, jota en oikein jaksaisi. Siitä ei ole kenellekään mitään iloa tai hyötyä. Olenkin siis joutessani tappanut kylmäverisesti useita ampiaisia, se ei ole erityisen hankalaa. Yhden katkaisin veitsellä mustikkapiirakkaan. Etupää söi pitkän aikaa, kun takapää pyristeli vaarattomana lautasen reunalla. Sitkeä otus. Otusten vahtiminen vain tekee syömisestä hankalaa. Ne piiloutuvat selvästi mielellään salaattiin. 

Päätin siis luottaa ystäväni ohjeeseen ja asetin ansan. Punaviininloppu lasin pohjalle ja vähän astianpesuainetta hävittämään pintajännitys, ettei lasista ryömitä ylös. Sateen alkamiseen mennessä sinne oli pudonnut seitsemän ampiaista ja bonuksena kolme kärpästä. Todella hieno ansa. Kunpa ihmisillekin olisi olemassa jotain yhtä hienoa ja tehokasta, joka toimisi pelkästään vahinkoa aiheuttaviin, syyttä suotta aggressiivisiin pistiäisiin ja ällöttäviin raatokärpäsiin, jotka pilaavat ruoat ja levittävät sairauksia, mutta jättäisi rauhaan harmittomat, kauniit päiväperhoset, hyödylliset pölyttäjämehiläiset ja maassa kakkapallosiaan huolellisesti pyörittelevät muut sittisontiaiset. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: